
Eduskuntavaaliehdokas 2027 · Keskusta · Uusimaa
Suomi tarvitsee jälleen uskoa tulevaisuuteen.
Työnteon pitää kannattaa. Perheen perustamisen pitää tuntua turvalliselta. Arjen pitää toimia täällä Uudellamaalla.
Ongelmien luetteleminen on helppoa. Minä olen ehdolla siksi, että haluan vastata kysymykseen, jonka jokaisen poliitikon pitäisi joutua vastaamaan: mitä sinä tekisit?

Kolme asiaa, joita ajan
Mahdollisuus menestyä
Jos ihminen tekee enemmän töitä, ottaa vastuuta tai perustaa yrityksen, hänen pitää myös hyötyä siitä.
Ratkaisuni: työnteosta ja yrittämisestä kannattavampaa, ja valtiosta maailman tehokkain digitaalinen julkinen sektori – tekoäly korvaa turhan työn, ei ihmistä.
Esimerkiksi: Kela ei enää käsittele hakemuksia. Se laskee ja maksaa.
Lue tarkemmin →Uskallus vanhemmuuteen
Suomeen syntyy liian vähän lapsia, koska perheen perustaminen tuntuu nuorelle taloudelliselta riskiltä.
Ratkaisuni: yhteiskunta, jossa lapsen saaminen ei ole riski, ja työelämä, jossa hyvä työntekijä voi olla myös hyvä vanhempi.
Esimerkiksi: jokaisesta lapsesta 300 euroa kuussa 18 vuoteen asti, ilman yhtään hakemusta.
Lue tarkemmin →Hyvää elämää Uudellamaalla
Hyvä elämä ei synny bruttokansantuotteesta vaan arjesta: työmatkasta, koulutiestä, lääkäriin pääsystä ja siitä, että kotiin on varaa.
Ratkaisuni: palvelut lähelle vaikutusten arvioinnin perusteella, turvallisuus luottamuksesta, ja maahanmuutto, joka tarkoittaa työtä, kieltä ja yhteisiä pelisääntöjä.
Esimerkiksi: yhtään terveysasemaa ei suljeta ennen vaikutusten arviointia ja asukkaiden kuulemista.
Lue tarkemmin →Nämä eivät synny itsestään. Ne pitää rakentaa.
Lue kolme asiaa tarkemmin →Jos Suomi olisi sadan hengen kylä
Suomi ei ole Pohjoismaiden kovin verottaja eikä suurin virkakoneisto. Suomi on Pohjoismaiden heikoin tienaaja. Luvut Eurostatista ja OECD:stä.
76
sadasta työikäisestä on töissä. Ruotsissa 82. Ero on yli 150 000 ihmistä.
−2 %
on suomalaisen tuotanto asukasta kohden verrattuna vuoteen 2008. Ruotsalaisen +14 %, tanskalaisen +18 %.
yli 40 000 €
julkista velkaa jokaista suomalaista kohden. Ruotsissa alle 20 000.
2. → 9.
Suomen sija maailman digihallintovertailussa 2022 → 2024. Ainoa mittari, jossa menemme taaksepäin.
Suomi ylläpitää ruotsalaista menotasoa suomalaisilla tuloilla, ja erotus on velkaa. Ratkaisu ei ole veroaste. Ratkaisu on, että töissä on 80 prosenttia työikäisistä ja valtio toimii ilman turhaa hallintoa.
Tekoja, ei vain puheita
Olen tehnyt päätöksiä taloudesta, palveluista ja rakenteista – en vain ottanut kantaa niihin.
Rajamäen terveysasema.
Kun asema päätettiin sulkea ilman kunnollista vaikutusten arviointia, esitin aluehallituksessa, ettei asemaa suljeta, ja jätin eriävän mielipiteen. Aluevaltuustossa esitin asian palauttamista valmisteluun. 4 202 pohjoisnurmijärveläistä allekirjoitti adressin.
Suomen yrittäjämyönteisin kunta.
Nurmijärven kuntastrategiaan kirjattiin tavoite olla Suomen yrittäjämyönteisin kunta. En saanut sitä aikaan yksin, mutta olin vahvasti ajamassa sitä ja olen pitänyt valtuustossa kymmeniä puheenvuoroja yrittäjyydestä.
Yli 20 vuotta yrittäjänä.
Olen rakentanut yrityksiä, palkannut ihmisiä ja nähnyt, miten työpaikka syntyy – ja miksi se joskus katoaa. Tiedän, mitä yrittäjän illat ovat.
Ajankohtaista
Kaikki →Pieni kuntalaki etenee, iso uudistus jäi tekemättä
Kuntien valtionosuusuudistus kaatui hallituksen erimielisyyksiin. Kasvava Nurmijärvi ja harvaan asuttu Suomi tarvitsevat saman reilun kaavan.
Automaattinen valtio
Lait ja tukipäätökset kirjoitetaan niin selkeiksi, että kone hoitaa rutiinit ja ihminen käsittelee poikkeukset. Harkinta kuuluu ihmiselle, rutiini koneelle.
Kaupan valta on oikea ongelma, mutta kriisituki ei ole väärä lääke
Kaksi ketjua hallitsee yli 80 prosenttia ruokakaupasta. Markkinasäännöt pitää korjata, mutta tilan talous ei odota vuosia.
Näin äänestät Mattia
Eduskuntavaalit 18.4.2027
Ehdokasnumerot julkaistaan 18.3.2027. Jätä sähköpostisi, niin muistutan numerosta ja ennakkoäänestyksen alkamisesta – en muusta.
Mitä sinä voit tehdä?
Kysyttävää? Soita tai laita viesti – vastaan itse. 045 266 6362
